Myyjän
vakuutukset
Nykyaikaisessa yrityskaupassa myyjä joutuu antamaan
vakuutuksia (representations and warranties) kaupan kohteena olevasta yhtiöstä.
Tämä on luontevaa, koska myyjä tuntee parhaiten oman yhtiönsä.
Mitalin toinen puoli on kuitenkin se, että myyjä on
vahingonkorvaus-velvollinen, jos hänen antamansa vakuutus osoittautuu virheelliseksi.
Rajoita aina korvausvelvollisuutta. Korvauksen vaatimisella
tulee olla määräaika.
Korvauksen enimmäismäärää kannattaa myös rajoittaa.
Tavanomaisia myyjän vakuutuksia
Osakekaupassa myyjä joutuu antamaan vakuutuksen siitä, että
hän omistaa myytävät osakkeet ja on oikeutettu ne myymään. Näin ostaja voi
luottaa siihen, että osakkeet ovat rasitteettomia ja että niihin ei kohdistu
rajoituksia, pantteja tai lunastusoikeuksia.
Myyjä joutuu niinikään antamaan vakuutuksia yhtiön
taloudellisesta tilasta: taseen oikeellisuudesta, saatavien kuranttiudesta ja
verojen maksamisesta. Ympäristökysymykset ovat viimeaikoina muodostaneet aivan
oman lukunsa etenkin, kun kaupan kohteena on teollinen yhtiö.
Jos vakuutus ei pidä paikkaansa, joutuu myyjä korvaamaan
ostajalle aiheutuneen vahingon. Myyjän tulee huolehtia siitä, että korvauksen
vaatimiselle asetetaan takaraja, sillä vasta silloin myyjä voi olla varma, että
kauppahinta on lopullisesti hänen. Mitä lyhyempi määräaika, sen parempi
myyjälle. Myyjän vastuiden enimmäismäärän rajoittaminen (cap) on seikka, josta
myyjän tulee pitää kiinni.
Ajat ovat muuttuneet
Vielä 80-luvulla kauppahinta oli useimmiten kiinteä ja
peruuttamaton ja kauppakirjaan kirjattiin ostajan perehtyneen yhtiön tilinpäätökseen. Tällaisista ehdoista on nykyään turha edes haaveilla.
Myyjä joutuu aina antamaan vakuutuksia esittämänsä aineiston
paikkansapitävyydestä. Tämän lisäksi myyjä joutuu korvaaman vahingon, mikäli
hänen antamansa vakuudet eivät pitäisi paikkaansa. Paluuta vanhaan ei ole.
|
|
Kauppakirja on pidentynyt
Jos kauppakirja oli ennen kymmensivuinen, on siinä nyt kolmekymmentä sivua. Tämän lisäksi
kauppakirjassa voi olla liitteenä kymmeniä tai jopa satoja sivuja sopimuksia ja kaupan kohdetta koskevaa
aineistoa. Kauppatavat ja asiakirjapohjat tulevat suuresta maailmasta.
Suuntauksena on materiaalin kasvu ja yksilöidymmät sopimusehdot. Täsmällisyys
on tietysti hyvä myyjän kannalta, mutta prosessin piteneminen vaatii
kärsivällisyyttä.
“Pakkoenglanti”
Kauppakirja tehdään yhä useammin englanniksi – myös kahden
suomalaisen tahon välillä. PK-yhtiöiden
ostajat ovat entistä useammin ulkomaalaisia, mikä selittää osaltaan tätä suuntausta.
Myös moni suomalainen yhtiö valmistautuu tulevaisuuden haasteisiin ja tekee
kaikki asiakirjansa englanniksi. Englanninkielinen terminologia tunkeutuu myös
kielenkäyttöön: myyjän vakuutuksien sijasta sanotaan reps and warranties ja
allekirjoituksen sijasta signing.
|
Myyntiprosessin
kulku
Prosessi käynnistyy yleensä salassapitosopimuksen
(confidentiality agreement/non disclosure agreement) allekirjoittamisella.
Tällöin sovitaan usein ostajan yksinoikeudesta kaupan kohteesta
neuvottelemiseen. Myyjän kannattaa vaatia, että yksinoikeus on määräaikainen.
Seuraavaksi tehdään aiesopimus (letter of
intent/memorandum of understanding), jossa sovitaan kauppahinnasta ja
keskeisistä kaupan ehdoista. Kauppahintaa ei tavallisesti määritellä
kiinteäksi, vaan sovitaan, että se on ”noin-hinta” ja määräytyy
täsmällisemmin due diligence-tarkastuksen löydösten pohjalta.
Aiesopimus ei ole sitova. Silti tulee olla tarkkana, koska aiesopimuksen ehdot ovat jatkoneuvottelujen
pohjana.
Aiesopimuksen jälkeen ostaja suorittaa due
diligence-tarkastuksen. Siitä saadun tiedon pohjalta osapuolet kykenevät
sopimaan lopullisesta kauppahinnasta ja kaupan ehdoista.
Due Diligence
Yrityksen tarkastamisesta käytetään yleisesti nimitystä due
diligence. Ostaja haluaa luonnollisesti mahdollisimman paljon tietoa
kaupan kohteena olevasta yhtiöstä. Yleensä ostajan neuvonantajat käyvät läpi
yrityksen kirjanpidon ja sopimukset mahdollisimman tarkkaan muodostaakseen
käsityksen yrityksen todellisesta arvosta ja tilasta. Due diligence-tarkastuksessa
annettu tieto tulee kirjata huolellisesti, sillä se rajaa myyjän vastuita.
Myyjän on syytä pitää puolensa ja vaatia due diligencen suorittamista
kohtuullisessa ajassa. Niinkään myyjän tulee tarkkaan harkita, mitä
materiaalia hän antaa kopioida, sillä voihan due diligencen lopputulema olla
sekin, ettei kauppa toteudu. Tällöin on olemassa ainakin teoreettinen riski
siitä, että liikesalaisuudet tulevat kilpailijoiden tietoon.
kohteena olevasta
yhtiöstä. Yleensä ostajan neuvonantajat käyvät läpi yrityksen kirjanpidon ja
sopimukset mahdollisimman tarkkaan muodostaakseen käsityksen yrityksen
todellisesta arvosta ja tilasta. Due diligence-tarkastuksessa annettu tieto
tulee kirjata huolellisesti, sillä se rajaa myyjän vastuita.
Myyjän on syytä pitää puolensa ja vaatia due diligencen
suorittamista kohtuullisessa ajassa. Niinkään myyjän tulee tarkkaan harkita,
mitä materiaalia hän antaa kopioida, sillä voihan due diligencen lopputulema
olla sekin, ettei kauppa toteudu. Tällöin on olemassa ainakin teoreettinen
riski siitä, että liikesalaisuudet tulevat kilpailijoiden tietoon.
Yrityksen tarkastamisesta käytetään yleisesti nimitystä due diligence. Ostaja haluaa luonnollisesti mahdollisimman
paljon tietoa kaupan kohteena olevasta yhtiöstä. Yleensä ostajan
neuvonantajat käyvät läpi yrityksen kirjanpidon ja sopimukset mahdollisimman
tarkkaan muodostaakseen käsityksen yrityksen todellisesta arvosta ja tilasta.
Due diligence-tarkastuksessa annettu tieto tulee kirjata huolellisesti, sillä
se rajaa myyjän vastuita.
Myyjän on syytä pitää puolensa ja vaatia due diligencen
suorittamista kohtuullisessa ajassa. Niinkään myyjän tulee tarkkaan harkita,
mitä materiaalia hän antaa kopioida, sillä voihan due diligencen lopputulema
olla sekin, ettei kauppa toteudu. Tällöin on olemassa ainakin teoreettinen
riski siitä, että liikesalaisuudet tulevat kilpailijoiden tietoon.
|